Toinen ihminen saattaa tulla luoksemme oman kipunsa tai tunnekuohunsa kanssa. Ehkä hän kokee surua, epävarmuutta, pettymystä tai turhautumista. Miten me reagoimme? Kohtaammeko hänen tunteensa lämmöllä ja myötätunnolla vai annammeko kiireen, tilanteessa nousevien omien tunteiden tai sisäisten vaatimusten estää aidon kohtaamisen?

Usein tilanteet, joissa toisen tunteet tulevat voimakkaasti esiin, herättävät meissä itsessämmekin voimakkaita reaktioita ja tunteita. Emme ole välttämättä itse saaneet kokea turvaa ja myötätuntoa tunteidemme kanssa ja olemme kenties oppineet välttelemään niitä. Tämän vuoksi meissä ei välttämättä ole turvaa kohdata toisenkaan tunteita ja olla läsnä niiden kanssa. Meille saattaa tulla tarve tehdä jotain nopeasti. Jätämme huomiotta tai alamme välittömästi etsiä ratkaisua, jakaa omia kokemuksiamme, täyttää tilaa puheella tai analysoida tilannetta tai tapahtunutta. Näillä kaikilla keinoilla yritämme vältellä toisen tunteen kohtaamista, sillä se saattaa herättää meissä itsessämme pelkoa ja turvattomuutta.

Miksi ohitamme tunteita?

Näissä hetkissä, kun hyppäämme suoraan ratkaisemiseen tai neuvomiseen, ohitamme toisen ihmisen tunteen, emmekä kuule, näe tai kohtaa toista aidosti. Tämä on yhteiskunnassamme todella yleistä, koska monet meistä on kasvatettu tunnekylmässä, tunteita ohittavassa ilmapiiirissä. Muistat varmaan omasta lapsuudesta tuttuja lauseita: ”Ei tuosta nyt kannata tehdä noin isoa numeroa, Ole nyt reipas, ei tuo ole mitään, älä itke, ei se satu oikeasti, iso poika/tyttö ei itke, nyt vain rauhoitut ja lopetat tuon kiukuttelun.”

Tällä tavalla meille opetetaan jo lapsena, että tunteiden näyttäminen on heikkoutta tai lapsellista. Ja, että omat tunteemme eivät ole todellisia vaan ne ovat vääriä tai jotenkin vähintäänkin epäsopivia. Nämä kaikki kertovat lapselle, että tunteita olisi parempi tukahduttaa. Myös se hyvää tarkoittava lause, jolla haluamme usein rauhoittaa lasta: ”Kaikki on ihan hyvin, ei mitään syytä huoleen.” Tämä voi kuulostaa rauhoittavalta, mutta myös ohittaa lapsen aidon huolen, jos lause jättää huolen kohtaamatta ja käsittelemättä.

Tunteiden ohittaminen voi tuntua luonnolliselta, jos olemme tottuneet siihen jo varhain.

Empatia on silta yhteyteen

Empatia ja oma sisäisen turvan kokemus on avain toisen tunteen kohtaamiseen. Empatia on kuin silta, joka rakentaa yhteyden kahden ihmisen välille. Se yhdistää kokemuksemme toisen kokemukseen ja auttaa meitä ymmärtämään toisen tunteita ja kokemuksia.

Todellisuudessa emme useinkaan tarvitse tunteidemme kanssa minkäänlaista ratkaisua vaan niiden tunteminen ja niiden kanssa nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on jo itsessään parantavaa. Jos toinen ilmaisee kaipaavansa neuvoja, ratkaisujen tarjoamisen aika on vasta sen jälkeen, kun tunne on ensin kohdattu ja siihen on suhtauduttu myötätunnolla. Kipeätkin tunteet ovat väliaikaisia, ja ainoa tapa vapautua kivuliaista tunteesta on kokea ne sellaisenaan. Kun annamme tunteille tilaa, niiden voima heikkenee. Vastustamalla tai välttelemällä niitä kuitenkin vain pitkitämme omaa ja toisen ihmisen kipua.

Jos emme ole saaneet riittävästi myötätuntoa tunteidemme kanssa, voi sen välittäminen toisille tuntua vaikealta. Joskus saatamme tuntea tunteiden kanssa niin suurta turvattomuutta, että tarvitsemme ensin omien tunteidemme kanssa tukea. Silloin meidän on hyvä ensin opetella tulemaan omien tunteidemme kanssa nähdyksi ja kuulluksi turvallisessa ympäristössä, jotta sisäinen turvamme voisi alkaa kasvaa. Vasta sitten, kun meissä on riittävästi turvaa kohdata omia tunteitamme, voimme olla läsnä toisen tunteille.

Vaikka kukaan meistä ei kykene aina kohtaamaan toisia täydellisesti, voimme jokainen kuitenkin harjoitella myötätuntoista kohtaamista. Käytännössä se voi olla pieniä asioita: hiljaa läsnä olemista, kun toinen tarvitsee tilaa tunteilleen. Myötätuntoinen katse, kosketus, jos toinen sen sallii tai yksinkertaisesti toisen tunteiden ääneen sanoittaminen. Tai vaikkapa ymmärtävät sanat: ”Ymmärrän ja näen, että tämä tuntuu sinusta vaikealta.” Nämä pienet hetket ja teot voivat rakentaa syvempää yhteyttä ihmisten välille. Se, että pystymme olemaan läsnä toisen kivulialle tunteille, on yksi arvokkaimmista lahjoista, joita voimme toisillemme antaa.